Vuosi Argentiinassa

Elämää, ei sen enempää… mut ei kyllä vähempääkään! Kaksi kuukautta maailman tällä puolen on sujunu melkeimpä huomaamatta, tosi nopeasti. Vaikkei enää kaikki olekkaan niin uutta ja ihmeellistä, on tää elämä hyvin eksoottista päivittäin. Suurimman osan ajasta mä vaan elän tätä uutta erilaista elämääni sen enempää sitä miettimättä ja sit taas toisinaan iskee se pieni hetki, jolloin tajuan asuvani oikeesti toisessa maailmassa. Se iskee vaan silleen yhtä-äkkiä ”Mitä ihmettä mä täällä teen?!”

( : siskokset : )

Kulttuurishokkia ei oo viellä näkyilly, mutta sellasta pientä kulttuuriturhautumista kylläkin! On niin monia asioita, jotka me suomalaiset ajatellaan ihan eri päin. Jotenkin nää saa tehtyä yksinkertaisista asioista vaikeita. Esimerkiksi jostain pienestä pulmasta saadaan kasvamaan kunnon sotku, kun se joko jätetään huomioimatta tai siitä tehdään koko maailman tärkein asia. Ja mä ihmettelen, että miksi sitä pulmaa ei vois vaan ratkaista ja jatkaa elämää. Suurin ongelmallistaja jonka olen tavannut, on meidän matikanopettaja. Itse hän kyllä osaa asiansa, mutta ei todellakaan kykene opettamaan sitä toisille! Yhdellä tunnilla aiheena oli yhtälöparit (tai siis aika monellakin, mutta yhdellä niistä…) Lasku oli todella helppo, koska toinen pari oli jo valmiiksi y-muodossa. Ihmettelin vähän, kun kaikki ähki sen tehtävän kanssa niin kauan, mutta kun opettaja teki vastauksen taululle, mä ihmettelin enää vaan, että miten ne oppilaat on ikinä oppinut edes kertotauluja. Kahden välivaiheen pikkuisesta laskusta se opettaja sai täytettyä 1,5 taulua. Se on taitoo tehdä asiat niin monimutkaisiksi! kun kysyin tunnin jälkeen, että miksei näin, opettajalle katto ihmeissään mun paperia ja sano, että voihan sen noinkin tehdä… Matikantunnit on ainoita koulussa, johon voin osallistua. Periaatteessa opettajien pitäis antaa mullekin jotain tekemistä, mut suurin osa vaan sanoo, että katotaan sit joskus. Joten mun koulupäivät menee siinä kivoja kukkia vihkoon piirrellessä ja lentäviä pulloja väistellessä.

Mun perhe on tosi latino. Koskaan ei oo ”ihan jees” tai ”ok”, vaan aina on joko ”IHANAAAAAAAAA!!!” tai ”KAMALAAAAA!!!”. Kaikki tunteet on niin ääripäitä ja aina lähtee ääntä. Suomalaisen silmissä nää tappelee tosi paljon, mutta kun paremmin tutustuu, niin ne vaan nauttii siitä. Nää on ikiteinejä tunne-elämänsä kanssa! On vaan opittava olemaan ”coolisti” välittämättä näiden purkauksista. Mä oonki ihan ihmeellinen jääkalikka täällä. Jos nautin, hymyilen niille kohteliaasti ja jos mua ottaa päähän, mä silti hymyilen niille kohteliaasti. Ei sillä, kyllä mä pystyn täällä relaamaan ja kertomaan niille jos joku mättää, mutta useimmiten katson parhaaksi hoitaa asiat itte. Näiden tapa hoitaa asioita on myös niin latino 😀

Argentiinalaiset on juhlijakansaa, kaikki yöt vaan juhlitaan ja nukkuminen on turhaa. Mun onnekseni mun sisko ei oo  bailaajatyyppiä ja meidän illat kuluu lähinnä kavereitten kanssa matee juodessa. Mä nautin siitä, kun porukka vaan juttelee ja soittaa kitaraa. Kaikki on täällä aina iloisia (paitsi kotosalla..) ja KAIKKI LAULAA koko ajan! Nyt alan jo päästä jyvälle mistä porukka puhuu ja ehkä vähän kommentoimaan ilman tulkkiakin. Parasta on kun ollaan jossain isolla porukalla ja ei tehdä mitään. Mulla on tavallaan kaksi kaveripiiriä täällä. Mun koulukaverit ja sitten nuorten noiden seurakunnasta. Molemmat on mukavia, mutta paremmin mä viihdyn niiden srknuorten kanssa, koska se porukka on vähän vanhempaa ja niillä on hauskemmat jutut.

väsynyttä porukkaa 😀

Adventistiperheeseen muuttaminen herätti vähän kysymyksiä Suomessa ja hellaritytön muutto adventistiperheeseen herättää kysymyksiä täällä. Tosin täällä sana ”helluntailainen” tarkoittaa jotain muuta kuin Suomessa. Arkena elämä on ihan normaalia, mutta lauantaina on näiden pyhäpäivä. Silloin ei esim, katsota telkkaria tai kuunnella maallista musiikkia. Mulle se pieni tauko jatkuvasta saippuaoopperoista ja keskusteluohjelmista on vaan tervetullut, vaikken koe olevani sen pyhempi jos jätän simpsonit lauantaina väliin. (Jonka katsominen espanjaksi vaatii hermoja…) Jos ajatellaan, että telkkari on pahasta, miks sitä sitten kattotaan ylipäätänsäkkään? Noh, suuremmitta ongelmitta tää elämä sujuu, ja kirkosta ittestänsä en tiedä, mitä ne opettaa, mutta tää perhe ainakin tahtoo tehdä siten, miten asiat oikeaksi ymmärtää. Saakoon he siis ymmärrystä. 🙂

Pari viikkoo sitten käytiin perheen kanssa Corrientesissa, se on tossa 30 km päässä oleva Corrientesin kaupunki Corrientesin provinssissa :DDD haha, olipas hauska… Me mentiin sinne bussilla. Resistencian ja Corrientesin välissä on iso joki Rio Paraná. Me ylitettiin joki kolme kilometriä pitkällä sillalla. Se on aika komee näky. Corrientes on 200 vuotta vanha kaupunki ja sitä pidetään täällä tosi kauniina. Ja kyllä se heino paikka olikin. Ite kaupunkiin en vielä ehtiny tutustuu, mutta me mennään myöhemmin shoppailemaan sinne ja kesällä siellä on hieno hiekkaranta, mihin pääsee käristämään itteensä. Tällä visiitillä me käveltiin se rantaviiva sillalta pohjoiseen päin. Av. Costanera. Koko matka oli täynnä kivoja käsityökojuja ja eläintarhoja ja chipa-myyjiä. Mä näin ekan kerran täällä kunnolla vettä, vaikka Rio Paranásin vesi onkin aika ruskeeta ja rumaa.  Mutta kun kaukaa kattoo niin ei sitä huomaa 🙂

Rio Paraná

Kahden kuukauden aikana oon ollu kahdeksissa synttärijuhlissa… Se osa latinokulttuurista on siis nähty. Normaalisti ihmeset vaan juttelee ja kuuntelee musaa tai tanssii ja syö. Sitten ku kakku tuodaan sisään, alkaa kauhee möly ja joku lauluntapanen 😀 Se on hauskaa… Paras kakkujuttu oli, kun joku oli pilallaan pannut kakkuun 50 ihmekynttilää, joita ei saa sammumaan millään. Niistä tuli kauhee roihu ja se oli liian kuuma, että siihen ois voinu koskee. Sitte mun siskon poikaystävä pläjäytti märän keittiörätin koko komeudessaan kakun päälle. Mä nauroin ihan kippurassa! Kakun kova suklaakuorrute oli sulanu mössöks ja kynttilät uponnu poikittain mössöön. Puolet kynttilöistä sytty uudestaan omia aikojaan ja mun maha alko olla jo kipee nauramisesta. Lopulta me onnistuttiin saamaan palat siitä ja aaaaah se oli hyvää 😛

Täällä on tosi iso juttu tytöille täyttää 15 vuotta. Se on oikee tuhlauspäivä! Olin yhen tytöt synttäreillä (jota en ees ollu nähny aikasemmin, mut mitäs sillä välii, olin kutsuttu..!), ne pidettiin sellasella golfkentän juhlapaikalla ja sinne piti pukeutua ”elegantisti”. Mä sain jonkun verhoa muituttavan puvun, josta tuli loppujenlopuks ihan hieno. Paikanpäällä kuitenkin teemana oli paremminkin joku arabialainen aladdin-hovi… Ovella vastassa oli napatanssija ja turbaaniin pukeutunut lyhytkasvuinen henkilö, jota se päivänsankari kohteli aika törkeesti. Koko juttu oli monta kertaa isompi ku mitä olin kuvitellu ja siellä oli noin 200 vierasta. Me istuttiin pöydässä, kateltiin koristeita (jota oli paljon!) ja kaikki seinät oli vuorattu päivänsankarin mallikuvilla. Nii ja tietty me syötiin siellä…pieniä pizzapaloja, jotka oli ihan hyvii ja sellasia jättiranskalaisia, joissa oli ihan liikaa suolaa. Jopa ranskalaisten pahvitötterössä oli sen tytön kuvia! Sitten itte juhlakalu saapu paikalle KAMELILLA! No joo.. se ei ollu aito, mut aidon kokonen kylläkin! 😀 Sitte alko jatkuva hali ja onnitteluvirta ja samalla kameramiehet kierteli taltioimassa terveisiä ja tunnelmia. Mä osaan nolata itteni täälläkin. Pöydät oli laitettu oikein nätisti ja niissä oli pitkät pöytäliinat. Siispä mä en tajunnut, kuinka hempuloita ne loppujenlopuks oli ja otin pöydästä tukee kun yritin nousta jaloilleni mun host-maman tappajakorkokengillä. Lopputuloksen varmaan jo arvaatteki: pöytä kaatu ja kaikki mehut ja jäähilejuomat lensi ympäri lattioita. Viereisessä pöydässä joku alko taputtaa, sitte kaikki lähellä olevat ja loppujenlopuks koko sali taputti mun mokalle, vaikka tuskin ne kauimmaiset ees taju mistä oli kyse. Ja mä menin pöydän alle nolona piiloon. No sitten mä ajattelin korjailla mokaani ja lähdin hakemaan vessasta paperia, mut se päivänsankari olikin siellä vaihtamassa edustusasuaan ja -meikkiään ja sain kauniit espanjankieliset huudot, että miten sinne ei saa tulla kesken kaiken. Mistä mä olisin voinu tietää?!! Otin paperit ja hilppasin takavasemmalle. Sitte ku aloin siivoomaan sitä isolla paperimäärällä, kaikki mun kaverit rupes huutaa, että älä ny tollee tee, täällä on palkattuja palvelijoita.  Onneks se kohtaus loppu kun valot sammu ja lauma napatanssijoita tuli keikuttamaan peppujaan ja löllöttelemään mahojaan. Sitte ilmesty itte sankari puettuna miljooniin huiveihin ja se rupes tanssimaan jotain arabialaista tanssia. Mä ehdin jo luulla että se aikoo oikeesti heittää kaikki vaatteensa pois, kun huiveja vaan lenteli pitkin yleisössä kuolaavia poikia. Ja niistä huiveista tapeltiin. Ainii ja ne juhlat alko vasta kymmeneltä illalla. Me lähettiin jo neljältä, mut ne olis vielä jatkunu aamuun asti. Mä olin kiitollinen, kun sain heittää ne korot jaloistani. Mutta olipa kokemus.

Espanja, castellano… mitä se nyt ikinä onkaan, sujuu jo vähän. Tajusin olleeni täällä jo kaksi kuukautta ja aloin puhumaan. En paljoa, mutta edistystä sekin. Koulussa ymmärrän jotain vähän, jos jaksan yrittää, mutta Tuntematon sotilas on vähän häirinnyt mun keskittymistä. Mä vaan luen sitä tunnilla ja opettajat on onnelisia, kun niiden ei tarvi keksii mulle muuta tekemistä, ei sillä että ne keksis, ei ne jaksa vaivautua… Luokkakaverit on jo tullu tutuiks, enkä enää oo niin vieras luokassa. Meillä on oikeesti koulun paras luokka. Tosi hyvä yhteishenki ja kaikki on mukavia. Ja haha, parhaat naurut mä sain koulussa siitä, kun yhtenä maanantaina lähdin pari tuntii aikasemmin viulutunnille (saan hilpata koulusta sen ajan! 😛 ) ja lähdin hakemaan mun laukkua luokasta. Luokka oli lukossa, koska meillä oli silloin tunti sellasessa teatterisalissa ja mulla oli kamala kiire. Huomasin, että yhestä ikkunasta puuttu kalterit (mitä täällä on joka paikassa) ja hyppäsin siitä sisään hakemaan mun kamat. Sitten kun ähkin ja puhkin itteni ulos sieltä pimeestä luokasta ja sokaistuin auringosta, mun edessä seiso joku abien opettaja ja katto mua tosi ihmeellisesti. Mä en osannu sanoo mitään järkevää espanjaks, joten mä sanoin ”CHAU!” ja lähdin laukkaamaan bussille, koska mulla oli tosi kiire. Seuraavana päivänä mä nauroin itteni kipeeks, koska siihen ikkunaan oli ilmestynyt kalterit ”kun kerran kiltit vaihto-oppilaatkin hyppii ikkunoista sisälle….”.

Kolmen vuoden tauon jälkeen mä pääsin takasin viulutunnille. Nyt uskon, mitä mun aikasemmat opettajat sano mulle, koska nää opettajat täällä huomauttelee samoista asioista. Toistaseks soitan mun siskon viululla, mutta aion ostaa oman, koska täällä ne on ihan himo halpoja! Ja uskokaa tai älkää mä käyn salilla. Joo. Mun perhe oli ymmärtänyt mun papereista, että mä tykkään kuntoilla ja ne oli ilmottanu mut 3 x / vko salille. Saatte takasin Suomeen oikeen habanaisen! Lisäks mulla on kaksi kertaa viikossa käsipalloo. Muuten nää uudet harrastukset on ihan kivoja, mutta ne on aamulla ja kuka jaksaa aamuyhdeksältä nostella puntteja? 😀 Onneks mulla on kivat kaverit mukana ja onneks ne ei osaa englantia. Mun on pakko opetella espanjaa.

Jäätykää syksysateissanne, täällä on yli kolmekymmentä astetta! Paitsi että tänään oli sadepäivä… ja mä nautin siitä! Mä en menny tänään kouluun, koska oon kipee. Mulla on pikkuyskä ja kaikki on melki hälyyttämässä ambulanssia, sitte mä nauran niiden panikoinnille ja rupeen yskimään koska nauran ja sitte ne hätääntyy lisää ja sitä kierrettä ei saa loppumaan. Kävin lääkärissä ja sain epäilyttävän antibioottikuurin… Silmät kiinni ja suuhun vaan…