Sanakirja: Joulu-tammi voi tarkoittaa joko joulukuusen tilalla käytettyä tammea tai blogikirjoitusta joulu- ja tammikuiden ajalta.
No se siitä… Anteeks ihmiset, oon pahoillani, etten kirjottanu piiiitkään aikaan. Ei ollu aikaa kirjotella, ku piti elääkki välillä 😀 Oli mul tääl jotai luonnoksii, mut ne nyt jäin ja kirjotan vaan uutta.. mitäs niitä vanhoi muistelemaan. Oon niin laiska, etten jaksa kirjottaa tänne erikseen, vaan kopioin tekstiä mun sähköposteista. Älkää hämääntykö, ku otan vaan pätkiä ni tässä tulee mun sekava matkatarinani 🙂
Joulu meni silleen ihan kivasti. Pari päivää ennen, me lähettii Buenos Airesiin hakemaan mun porukoita. Mentiin Caron ja enon kanssa ja asuttiin serkulla. Voi että ku se serkku on ihana!!! 😀 Ekana päivänä kierreltii kaupunkia ja se on ISO! Siel asuu 4x väkee enemmän ku Suomessa ! Sit toisena päivänä käytii hakee porukat lentokentältä ja arvaa oliko ihanaa nähdä ne!!! Mä vaan juoksin halaamaan niitä. Sit kierreltiin lisää kaupunkia ja seuraavana päivänä palattiin Resistenciaan matkalaiset mukana. Oli ihan himo-outoo olla kahden perheen välissä ja tulkata. Aatto vietettiin täällä ja se oli tosi erilainen. Jouluna kaikki sukulaiset tuli tänne ja noh.. olihan meillä ihan kivaa, mut ei se tuntunu yhtään joululta… Syötii samoi ruokii ku aina ja yks eno kerto jotain työasioitansa. Sit pojat heitteli vähän rakettei ja siinä se ku alko sataa ja kaikki lähti. Jos oon rehellinen, odotukset oli hiukan erilaiset. Täältä puuttuu se joulun erityisyys; se, että on makuja ja tuoksuja ja musiikkia, joita saa kokee vaan kerran vuodessa!
Me vuokrattiin auto ja me viimein päästiin lähtemään. 😀 Se oli ihanaa. Jotenki sai olla vapaammin oma ittensä.
Me lähdettiin täältä Chacon Resistenciasta länteen ja ajettiin Saltaanpäin. Pysähdyttiin jossain pikkukylässä aamupalalla, eikä sielä oo käyny varmaan IKINÄ ennen turisteja… niin ne meitä toljotti! Sit ku päästiin 500km eteenpäin, me otettiin kyytiin sellanen liftaripappa, ku aateltii et se ois kivaa juttuseuraa, mut ei mitää… Se oli tosi antisosiaalinen, eikä puhunu mitään ja jos kysyin siltä sen nimee, ammattii, tai ihanmitävaan se vastas mulle ”joo, tietty…” Se oli varmaa joku pankkirosvo tai jotai… No sitte päästiin sinne kaupunkiin ja se on sellasessa laaksossa vuorien keskellä. Yöllä se oli KAUNIS! Ei näkyny muuta ku miljoonia ja miljoonia valopisteitä mustilla kukkuloilla. Silloin yöllä se ensisilmäys näytti tosi isolta, mut päivällä vasta tajus, että ei se valomeri ollu kokonaan sitä kaupunkia vaan sinne vuorelle näky kupunkin yli vielä seuraaviin kyliinkin. Jätettiin pappa kyydistä, ja tais se muistaa kiittää yli sadan kilsan matkasta. Löydettiin sellanen kohtuullinen hotellintapanen kaupungista ja mentiin ravintolaan syömään pihviä. Täällä se kannattaa… <3 Seuraavana päivänä kierreltii kaupunkia ja löydettiin sellanen rikkaiden asuinalue, jossa oli sellasia vuokramökkejä ja uima-allas. Se alue oli ihan himosiisti ja hieno ja sielä oli sellasia palatseja, että huh huh… Just sellasia, et portilta on sellanen suora ja pitkä tie sinne talolle ja sen tien ympärillä huolellisesti hoidettu puutarha ja omat golf- ja tenniskentät. Ne turistimökitki oli ihan kivoja ja jäätiin sinne pariks yöks. Yhtenä päivänä mentiin kaupungille pizzalle ja syötiin elämämme parhaat pizzat. Se kannatti myös. Sitte seuraavana päivänä ”säästääksemme” aiottiin kokata itte, mut siitä kauppareissusta tuliki kalliimpi ku normaalista ulkonasyömisestä..kröhöm.. ja poikii potutti pihvin menettäminen, koska me etittiin sitä supermarkettii joku kolme tuntia 😀 Sit uudenvuodenaaton päivä oltiin sellasella matkalla, et sellanen paikallinen mies kuskas meidät ensin vuoriteitä Jujuyhin, joka on pohjoisemmassa. Siellä oli sellaset ”seittemän värin vuoret”, jotka oli oikeesti tosi hienot. Ne on niinku eri aikojen ja mineraalien kerrostumia ja siellä on vähä punasta, vihreetä, ruskeeta, pinkkiä, oranssia, violettia…se oli upee !!! 🙂 Sit sieltä mentiin sellaselle suolamerelle. Se oli niinku jossain parin-kolmen kilsan korkeudessa oleva ”järvi” joka oli pelkkää suolaa. Tai nyt siellä oli satanu ja siellä oli joku 10 cm vettä sen suolan päällä. Se oli tosi ihmeellistä, se alue oli ainaki 10km pitkä ja 5km levee… Tai kysy isiltä, ku arvoin kuitenki väärin, mut iso se oli! 😀 hahaaa… Me mentii sinne suolamereen kävelylle ja se teki tosi hyvää jaloille. Sitte siellä oli sellasia suolakasoja, jokka oli jotai kolmemetrisii ja me pöllittiin sieltä pussillinen suolaa perunankeittoo varten 😛 Ja siel oli sellanen talo, joka oli rakennettu KOKONAAN suolasta. Mä maistoin. 😉
Samana iltana ajateltii mennä syömää hienosti uudenvuoden kunniaks. Me kierrettiin ja KAIKKI paikat oli kiinni… Lopulta löydettiin sellanen yksityinen kioskinpitäjä joka myi meile säälistä pari nakkia ja sämpylää. Sit alko satamaan ja meitä neuvottiin menee sellaselle sillalle kattelee rakettei. Kello oli puol kakstoista, eikä raketteja näkyny ja me lähettii hotellille. Sitte keitettii purkkikahvia ja katottiin parvekkeelta sateessa pommeja. Mut oli meillä sit loppujenlopuks ihan mukavaa. Vuoden ensimmäisenä päivänä me lähettiin Tucumaniin. Se on pienin ja vanhin provinssi (siis osavaltio) täällä ja sitä pidetään tosi historiallisena. Matkalla käytiin kivassa vuoristokahvilassa jossa oli kiva nainen joka kerto kaikkee jännää… Tajusin just et kerron kauheen tarkasti… hahahahahaaaa sulle lukemista. Tucumanin pääkaupungissa San Miguelissa ei ollu vapaita paikkoja motellissa, joten meidän piti mennä hotelliin. Mikä onni ja autuus päästä UNTUVAPEITTOIHIN! Se oli eka yö, jolloin mä oikeesti nukuin mukavasti, ku ne muut paikat oli vähä sellasia latinomaisii. Toi hotelli ois kelvannu vaikka Suomee! Se oli hienoo, mut sitä kesti vaan yhen yön. Aamulla aikasi lähettii kaupungille, ja todettiin että me ollaan nähty se ja jatkettiin eteenpäin. Ajeltiin vuoristoteitä eteläänpäin ja löydettiin ittemme ihan viidakosta. Tien jokapuolella kohos melkein pystysuorat vuoret joiden rinteille ei ihminen pääse millään. Se on NIIIIN tiheetä kasvustoo ja liaanimetsää, ettei siellä mahu liikkuu apinatkaa. Luulen ainaki. Sit nähtii yhtä-äkkii et siel keskellä ei mitään olu kauheesti parkkeerattuja autoja ja mentii kattoo mikä siel oli ja se kannatti… vuorilta laskeutu sellanen kylmä ja voimakkaasti virtaava JOKI, joka oli tosi puhdas (se on ihme Argentiinas) ja ihana! Se tuli vuorten välistä ja virtas toooosi lujaa. Ja siellä oli paljon LAPSIperheitä uimassa… mä en IKINÄ antais lasteni leikkiä sellasessa virrassa, ku se oli vaan yhtä koskee ja kivikkoo koko joki. Käveltiin sitä myöten vähän pidemmälle ja se oli tosi vaikeeta. Multa lipes toinen kenkä, jonka ostin Brasiliasta, sit ku kurotin sitä se toinenki tippu ja ne meni ihan tajuttoman nopeesti alaspäin sitä jokee, enkä mä voinu juosta siellä, ku se oli sellasta isoo ja vaarallista kivikkoo ja mulla oli muutenki työtä pitää itteni pystyssä siin virrassa. Ne meni siin ja mua harmitti hirveesti. No me mentiin sinne räpiköimään, ku ei se ollu ees kovin syvää… johonki polveen ehkä… ja sitte syötiin vesimelonia siellä vedessä. Se oli kivaa. Sit yks mies toi mulle mun toisen kengän ja mä katoin sitä suu auki, et miten se sen oli saanu kii, ku se meni NIIN lujaa!!! Kiitin sitä, mut aattelin, etten tee sil mitää ku se toinen oli jo jossain amazonilla asti….. Sitte ku lähettiin sieltä, joku tosi iso ja ruma mies käveli mua kohti, se oli saanu mun kengän siellä alajuoksulla kiinni ja oli kävelly ylös asti, ku juoru oli kulkenu, et se on sen vaaleen tytön. Olin ihan ihmeissäni enkä tajunnu oikee, vaan kiitin sitä ja häivyin. Ja me ei tiietty, et miten sieltä pääsee pois, ja mentiin vahingos sellasen papan yksityismaalta 😛
Pitkän ajon jälkeen (ne oli aina monta sataa kilsaa ne ajot.. yht. ajettiin 4600 km…) löydettiin ARgentiinan korkeimmalla oleva (teko)järvi. Mentiin se rannalle La mollerin kylään, mut se oli niin sottanen, että heti aamulla jätettiin se kylä ja se kamala kirppusänky ja mentiin järven toiselle puolelle Tafi del Valleen, se oli kaunista. Se oli siellä vuorten keskelllä ja silti siellä oli peltoo! Löydettiin ihana hosteria maaseudulta. Sit meil oli pyykkipäivä ja ku sieltä pikkukylästä ei löytyny pesulaa, piti pestä ite kylpyammeessa. Mut pestiin kuitenki kunnon koneaineella ja mä pesin mun polvien päällä ja mun reisiin palo haavoja… mukavaa 😛 No tulipahan puhdasta. Sit me ripustettiin ne sinne hotellin ulkopuolelle rautakaupasta ostetulle pyykkinarulle, kunnes isäntä tuli paikalle ja pyysii siirtää ne sisälle. Hehe.. Sit mentiin kattomaan intiaaniraunioita. Niille oli joku kolmentunnin ajomatka, ja se oli pelkkää vuoristotietä… Mua aluks pelotti, et miten isi ajaa siä, mut hyvinhän se meni! Pysähdyttiin siellä oikeesti NIIIIIIIIIIIIINKAUKANAKAIKESTA, ku joku mummo möi käsitöitään. Juttelin sen jaa ja se sano, et se on asunu siä 50 vuotta ja se on kotosin kaupungista, mut muutti sinne naimisii. Aika yksinäinen paikka…mut nyt sillä oli kesähoidossa viis lastenlasta ja ne riehu siellä ulkona laamojensa kanssa. Ja ne laamat huvitti iskää suunnattomasti. Sitte yks vuohi tuli, käänsi päätä ja puri mua. Melki tein siitä pihviä! Ku viimein saavuttiin sinne raunioille, me tajuttiin, et se oli iiiihan kusetusta suoraansanottuna. Ne säännölliset kivikasat ei oo ku korkeintaan 50w vanhat ja se on vaan turistirystä. Paluumatkalla löydettiin toinen vuoristopuro, tälläkertaa sellanen pieni, jossa ei ollu yhtää väkee. Me mentii sinne virvottuu ja siellä vuorilla vaan jolkotteli aaseja ja ne kilju silleen tyhmästi. Nii ja illalla ehittiin vielä sinne La Molleriin helluntaiseurakunnan kokoukseen. Se oli kivaa ja mä sain tuttuja sieltä. Paitsi että siellä oli ehkä 5 ihmistä…
Seuraavaks edessä oliki piiiiitkä tie. Ajettiin koko päivä monen jännän vuoristokylän ja niityn halki. Siellä oli sellanen piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä paana, mikä oli ihan viivotinsuoraan vedetty tie ja siellä ei ollu mitää kasvei tai mitää. Se oli sellasta kuivaa aroo. Pysähdyttiin yksinäisen puun alle vesimelonille ku yhtä-äkkiä rupes ujeltaa. Mietittii, et mikä ihme se vois oikee olla ja sitte huomattii, et meitä päin oli tulossa TORNADO! Ja nyt (iskän mitat tälläkertaa) se oli 2m levee ja 30m korkee ja ujelsi jännästi. Äiti löi autonovet kii, ettei tavarat lennä, mut aika pian se tornado sit kuoliki. Mut oli hieno. Siet siellä oli kuivuuteen kuolleita lehmänruhoja, joissa pörräs korppikotkia. Lopulta me päädyttiin sellaseen jättimäiseen luonnonpuistoon, joka ei mitenkään eronnu siitä muusta maisemasta. Alko jo olla pimeetä, eikä meillä ollu kaupunkeja lähimaillakaa. Tarvittiin yöpaikka ja nähtiin joku yks mies jossain. Se neuvo meitä vielä 13km eteenpäin ja sieltä me löydettiin sellanen ihan ruskee pikkukylä. Siel oli kaikki ruskeeta… Talot, kadut ja ihmiset! Ja ihmeihme löydettiin hosteria sieltä. Ja hiukan nauroin ku sen ruskeuden keskellä meidän eteen ilmesty riikinkukko! Se nainen joka piti sitä paikkaa oli mukava ja kerto, et siin kyläs on 150 asukasta (elii… 30-40 perhettä?) ja silti siel oli hosteria..??? nojoo…. Siel oli just joku joki lähteny vikateille ja koko kylä oli ilman vettä, mut meidän oli silti pakko jäädä. Sillä naisella oli kylässä kyläkoulun (20 oppilasta) opettaja ja nunna. Me tutustuttiin nunnaan ja se kutsu meidät vierailulle. Käytiin syömäs sellasessa ruokalassa, jossa oli KAIKKI kylän 35 miestä väsyneenä työpäivästä. Ne oli siä soppajonos ja hiukan mua nolotti, ku se emäntä tarjoili meille pöytään! Sil ei varmaa koskaa aikasemmin oo ollu vieraita siellä… eikä se ees ollu ravintola. Yö oli kamala, ku ei ollu ilmastointii ja hyttyset söi. Kamalan painostavaa ku neljä ihmistä pienes tilas ja kuuma… no aamul sitte helpotti, ku vesi oli palannu ja päästiin suihkuun. Sieltä jatkettiin matkaa nunnan kirkon kautta. Sielä on kirkko (katolilainen) mut ei jumalanpalveluksia, koska pappi tulee paikalle kerran vuodessa. Hihi.
Sit oli taas edessä pitkä tie, ku matkustettiin Mendozaan. Siellä löydettiin ”enkelihotelli”, koska oli yö ja sellanen valkopukunen isäntä seiso hotellinsa edessä ja loisti autonvaloihin niin, että huomattiin se 😛 hahahaaa… Se oli ihan jees siisti luukku. Käytiin pizzalla ja ihastuttiin ravintolanpitäjärouvvaan. Aamunvalossa Mendozan kaupunki näytti tosi hyvältä. Kierreltiin ja katteltiin. Sit lähettiin ettimään hotelli lumihuippusten vuorten läheltä. Ei löytyny ja turhaan meni koko päivä, no ainaki 7 tuntia…. illalla lohdutukseks mentiin sitte hienoon ravintolaan syömään ja siellä tarjoilija suuttu, koska ei muistettu, et pitää maksaa tippiä… no sori ei olla ravintolakansaa………………………………………… Löydettiin keskustasta halpa hotellli. Joku nainen sano meille hinnan (tosihalvan) mut sit siin oli sellanen pappa piippu huulessa, joka huusi että ”AI NELJÄLTÄ VAI?!” ja sitte se hinta nousi aika paljon… No siellä me sitte oltiin se yö ja vielä seuraava. Otettiin rauhallisesti, käveltiin ja nautiskeltiin. Sunnuntaina mentiin babtistikirkkoon ja oli taas kiva nähdä uusia seurakuntia.
Sieltä lähdettiin itäänpäin. Päästiin pois vuorilta pelloille ja sellaselle viljavalle seudulle. Siellä meidän oli taas pakko löytää majapaikka, koska seuraava kaupunki oli toisten vuorien takana. Me löydettiin kartalta jonkinmoinen järvi ja mentiin kattomaan. Siel lähellä oli yks ainut paikka ja se oli aika kallis, mut meil ei ollu muutakaa, eikä onnistuttu tinkaa ni oli pakko jäädä yöks. Loppujenlopuks se makso ittensä takasi. Siellä oli sellanen paratiisiuima-allas ja upee illallinen ja se isäntä ihastu meihin ja ku sil on iso lehmitila, ni se lahjotti meille sellasen polttoraudan mil merkataan lehmiä ja sit sellasen hienon käsintehdyn leikkuulaudan. Ja se näytti sen lihakylmiöö ja pikkutehdasta ja se oli ihan himosiisti 😛 Seuraavana päivänä sato ihan kaatamalla, mut meil ei ollu varaa jäädä sinne, joten piti jatkaa Cordobaan päin sisämaahan. Siinä oli vaan välissä sellaset vuoret, jotka piti ylittää kaatosateessa. Lähdettiin varovasti matkaan ja heti parin mutkan jälkeen me nähtiin eka onnettomuus. Auto oli lähteny vesiliirtoon ja törmänny vastaantulevaan ja nyt ne oli molemmat rutussa ja toinen savus. Me tultiin silleen paikalle, et sen törmääjän autolla oli jo joku auttamassa, mut sillä toisella ei. Mentiin äitin kaa halaamaan sieltä autosta noussutta naista ja pikkupoikia. Se mies oli vielä siellä kurttuunmenneen oven takana ja muut miehet autto sen takaovesta ulos. Ne oli kaikki kohtuuhyväs kunnossa ja me rauhoteltiin niitä ja potkittiin tuulilasin ja puskurinpalaset tieltä pois. Sillä pienimmällä pojalla (jtn 8v) oli käsi turvonnu ja sininen kyynärpään yläpuolelta ja se oli varmaan poikki. Ja se vaan itke auton puolesta… -.- ja sit sillä äidillä oli jalassa iso naarmu ja se piteli rintaansa. Siihen tuli ambulanssi ja me lähdettiin. Jatkettiin matkaa vielä varovaisemmin ja rukoillen. Sitte nähtiin toinen onnettomuus. Rekka oli jyränny pikkuauton jyrkänteellä olevaa kaidetta vasten, se oli tosi täpärällä. Siel oli poliisi, joten ei menty kattomaan. Sitte nähtiin joku nokkakolari, taas kaks autoo pihalla… mut sielläki oli jo väkee auttamassa. Päästiin vuorilta pois ja henkästiin helpotuksesta ja nähtiin vielä yks kolari moottoritiellä. Aikas hurja matka oli… ei huh huh… Tultiin Cordobaan ja sato ja sato ja sato!!! En oo IKINÄ NÄHNY SELLASTA TULVAA! Ku ne kadut on sellasia ylä ja alamäkiä, siellä virtas alaspäin vettä niinku joessa. Jossain kohdissa kadulla oli niin paljon vettä, että auton ovee ei ois voinu avata, ku olis laapannu sisään vettä. Mentiin vähän sivummalle ja löydettiin ihan ok hotelli ja jäätiin sinne. Seuraavana päivänä kierreltiin keskustaa ja sit lähdettiin Villa Mariaan, jossa piti olla yks mun vaihtarikaveri, mut se oliki joutunu muuttamaan San Juaniin, josta me oltiin just tultu -.-. No.. siellä me oltii yks yö ja site mentiin Santa Fehen, joka on iso kaupunki. Siellä vähän shoppailtiin ja isi meni ostamaan lehmäntaljan… -.- en tykänny siitä. Sieltä me paahdettiin suoraan Resistenciaan takasin. Täällä ne oli vielä kaksi yötä ja sitten eilen illalla mä saatoin ne bussiasemalle ja nyt ne on jo Suomessa. Matka oli ihana, nähtiin vaikka mitä! Unohdin muuten kertoo, et syötiin laamaa siellä vuorilla. Oli pahaa… Hahahahaaa 😀
Siin oli nyt se matka. Viel tekis mieli kirjottaa ihmisistä. Siis äidistä ja isistä ja Tompasta. Oli IHANAA nähdä niitä. Nä nautin joka hetkestä ja jutusta ja kaikesta. Sain oikeesti levätä niiden kans. Ja mä ihan unohdin, että me oltiin koskaan ees oltu eros, se oli niin luonnollista olla niiiden kanssa. Nyt mulla on aika kova ikävä ja vaatii vähän taas sopeutua tänne. En silti olis halunnu vielä palata Suomeen, koska mul on kaikki niin kesken täällä. Pitää oppii lisää kieltä ja tutustuu lähemmin ihmisiin.
Kuvia tuli otettua paljon.. ja ne mä laitan tässä jokupäivä ku voimat riittää 😛 hihi… Ne jolla on Facebookki, näkee ne sieltä ja ne joilla ei, KÄRSIVÄLLISYYTTÄ!
Rakkaudella, Sylvia 🙂
oi ku kiva blogi kirjota taas piaaan! iteki alkaa jo jänskättää ku lähen kans pia sinne päi 😉
voi ihana sypä!!! kuulostaaa niin kivalta (taasko vammalalaiset vähä myöhässä) ;D aloin juuri unellmoida tuollaisesta reissusta. ai että! :p have fun loppuaikakin ja sit ku tuut nii nähää (eli koska?) <3
mä luin silloi sen sähköpostin mikä on melkein samaa tekstiä ku tässä ja aattelin et joo mä luen tän vielä uudestaan ku se oli nii kiva, mut en mä nyt jaksanukkaa. -.- sitte ku suurin ikävä yllättää nii luen sen uusiks (:
ps. ihana tää kuva tässä taustalla!!
pps. oot taiteilija (;
Sypsä oivoi otiks aasista kuvann voi kuinka suloisia ne varmaan onn ja kuinka kivaa:) hieman semisiisi reissu teillä:))) terkkuja sulleee paljon jaa nähdäään pian;) tai siis onhan siihen aikaa mut siis sillai pian;) jatai emmäätiä jos sää haluat sinne jäädä:D mut tulisit ny kuitenki takasin tänne, on kova ikävä:(<3 Siu<3
Hihhii.. joo onhan tää aika pitkä X) Noh,, mutta en velvota ketään sitä lukemaan jos ei huvita.. hehhee…
Ai, että Hämeenlyrössäki tapahtuu joskus jotakin :O voivoi… aika kauheeta…
Pitäkää paikat ja ITTENNE kunnossa siellä, mä tuun kyl takasi pitää vähä järjestystä 😉 <3
Tätä on niin odotettu! Kattelin facesta kuvia ja tää teksti oli ihan loistava, hieman vaan pitkä mutta hyvä vaan niin saa kuulla sun kaikista jutuista oikein juurta jaksaen! Kauheita noi onnettomuudet 😮 Hämeenkyröski kolmostiellä oli yks aamu kauhee kolari, auto oli menny rekkaa päin ja sen kuljettaja kuoli ja rekka ajo tolppaa päin ja valotolppa kaatu 🙁 kauheeta kaikki onnettomuudet! Mutta onneks oot selvinny ehdin nahoin, täällä sua odotellaan! 🙂