Vuosi Argentiinassa

OI! (= moi portugaliksi 😛 ) ((hahaaa))

Matka oli huippu. Kertoisin kaiken, mutta ette jaksais lukee 😀

Alotetaan kuitenkin alusta, eli Resistencian bussiterminaalista. Mentiin hyvissä ajoissa (oho oho) paikalle odottelemaan bussia. (joka on kolme kertaa mukavampi ku atlantin lentokone!) Meillä oli oikeen saattosaattue mukana; koko perhe ja siskon kolme kavaljeeria, joista jokainen yritti olla erityisen kultainen tulemalla saattamaan sen matkaan.. (haha idea plörähti..) Mut mä en jaksanu keskittyä niihin, koska näin siellä jotain nuorii AFS-paidat päällä (toinen vaihtarijärjestö!) ja mä menin tietty heti kysyy että mistä te ootte. Ja arvaatte tai ette tai uskotte tai epäilette tai mitä vaan, mut siellä oli kaks suomalaista! Oli hienoo päästä näkee jotain ”omia”. Vaikkei kauheesti ollu aikaa jutella, huomasin ettei suomenkieli enää toimi niinku ennen. Oli tosi vaikeeta puhua suomeks ja väliin lipsahti espanjankielisiä sanoja. Ihan hullua ku voi tällee unohtaa oman kielensä. Skypessä kyl osaan puhuu, mut kasvotusten oli ongelmia, paljon…

quinto

Nonii nyt Brasiliaan. Meidän matka alko isolla pitkänmatkanbussilla, jossa oli iiiisot sohvamalliset istuimet kaikille ja missä tarjoiltiin ruokaa. Nam. No sattu olemaan halloweenlauantain ilta ja kaikki kaupungin pikkupojat juoksi tekemässä piloja, kuten se yks joka päätti heittää ohi ajavaa linja-autoo kivenmurikalla. Meiltä hajos ikkuna, joka toisessa kerroksessa ulisi kivasti ja jouduttiin odottamaan, vaihtamaan bussia ja odottamaan. Kun päästiin siitä vaivasta, saatiin vihdoin alotettua matka ulos kaupungista. Mun paikkalippu osotti yhen abipojan viereen, just sen nyrpeimmänolosen tietty. Mut se oli ajantasalla ja tajus kysyä multa, että haluanko vaihtaa paikkaa Loren viereen (sisko). Tietty halusin. Eka matka meni jutellessa ja nukkuessa. Aamulla saavuttiin Missionesiin, toiseen provinssiin. Kaikki nukku ja ulkona sato. Bussissa oli sellanen nihkeen kostee tunnelma ja mä olin ainut hereillä. Kattelin vaan maisemia ja mietin mahtavia. Missionesissa maassa on paljon rautamineraalia ja se tekee mullasta punertavaa. Luonto on muutenkin tropiikkisempaa viidakkoa. Tosi upeet värit yhdessä se punertava maa, kirkkaanvihree viidakko ja tosisininen taivas. Piiiiiiitkän ajomatkan päästä löydettiin ulos viidakosta ja tultiin Puerto Iguazun bussiasemalle, jossa syötiin ja sitten vaihdettiin pienempään turistibussiin joka vei putouksille.

En oo ikinä nähny mitään niin suurta ja voimakasta ku ne putoukset. Tais olla jopa samainen päivä jolloin olin siellä, ku se valittiin maailman seittemän ihmeen joukkoon! Ja sen paikan se kyllä ansaitsee. Ne jakautuu Argentiinan ja Brasilian puolelle niin, että Argentiinan puolella pääsee kävelemään niiden yllä ja alla ja jokapuolella, mut Brasiliasta taas näkee kaiken. Me oltiin Argentiinan puolella. Kastuttiin ja kasteltiin kamerat moneen kertaan. Käveltiin paljon ja väsytti, mut aina uudet kuvakulmat putouksista jakso innostaa. Otin ekana päivänä yli 600 kuvaa 😀 IMPRESSIONANTE!

Garganta del diablo

muutan tänne

tyylikäs perhonen leopardijakussa 😛

sateenkaari

Vaihdettiin taas bussia, ylitettiin raja ja matkustettiin kohti Camboriúta. Matkalla käytiin peseytymässä ja syömässä jossain adventistien leiripaikassa ja sitte taas jatkettiin. Parin tuhannen kilometrin jälkeen saavuttiin perille. Meidän hotelli oli rauhallinen ja vaikutti pieneltä, mutta siellä ilmeisesti oli jotain piilokerroksia, koska meidän jälkeen sinne tuli vielä kolme bussilastillista ihmisiä. Sinänsä hassua, koska nyt ei oo missään lomakausi. Ranta oli kohtuullisen kävelymatkan päässä ja mä nautittiin. Ekana päivänä (perillä) me löhöttiin vaan rannalla, otettiin kuvia ja syötiin hyvin. Ruokapaikoissa oli aina kyltti, että jos jättää ruokaa lautaselle joutuu maksamaan 3-10 realia sakkoa. Ihan hyvä systeemi sinänsä. Paitsi että ruuat oli astetta erikoisempia. Esim. yhtemä päivänä meille tarjoiltiin yllätyksenä suklaapizzaa. Siis normaali pizzapohja suklaaraasteella ja mansikanpalasilla… Ja isiä lainaten sanoisin, että tulipa syötyä siinä kaks kertaa; ensimmäisen ja viimeisen. Mut mielenkiintonen kokemus.. 😀 Pizza = <3 ja suklaa = <3 mutta suklaapizza = XS

mami, me fuy a brasil....

Yhtenä päivänä mentiin Florianopoliseen (älä kysy miten se kirjotetaaaaaaan!) Kierreltiin kaupungin keskustaa ja shoppailtiin. Se on nätti kaupunki meren rannalla. Ostosten ja ruuan jälkeen mentiin rannalle, jonka piti kuulemma olla hurjasti kylmempi ku ”oma” ranta, mut mä en huomannu mitään eroa. Haha. Siellä oli sellanen hieno iso silta, jota ihan vartavasten pysähdyttiin kuvaamaan. Oli sellanen kivan lämmin päivä, toppikeli, mut ei kuitenkaa läkähdyttävä. Mä nautin, taas kerran.

Sitte mentiin Beto Carrero Worldiin. Ai että ku oli hauskaa 😀 Se on vähän ku ”mini-disneyland” mut tosi mini verrattuna disneyhyn… Siis huvipuisto, teemapuisto, mikälie 😀 Ja tajusin, että oon tottunu vähän liian hyvään, kun kaikki oli ihan huuli pyöreenä ensimmäisestä ja pienimmästä vuoristoradasta, joka kohdalle osu. Se oli ehkä jotain Särkänniemen vauhtimadon luokkaa… Kaikki oli niin innoissaan, etten kehdannu näyttää kovin ”tottuneelta”. No seuraavaks oli vuorossa vähän kiinnostavampi juttu. Se oli niinku tornado, mut vähän isompi. Piiitkässä jonossa ehti tulla tylsä ja mua huvitti ku kaikkia jännitti oikeesti. Mä olin ainut tylsä, joka ei jaksanu hehkuttaa ja sanoin sille yhelle opettajanaiselle joka oli meidän mukana, että tässä laitteessa ei oo kuollu ku kaks, ja siitäki on jo aikaa. Se meni ihan kalpeeks… Miten joku vielä menee tähän halpaan 😀 Hihiii… Ja sitte varotin tyttöi, että avonaiset hiukset voi tarttuu johonki ja repästä päänahan irti; kaikki pisti nutturan. Kaikki oli niin hermoissaan. Ja mä olin kamala ja vaan nauroin. No sitte ku päästiin istumaan laitteeseen ja turvalaitteet oli jo kiinni, mun siskolle tuli pakokauhu, ja se olis halunnu lähtee, mut se ei enää päässy irti. Mä vaan sanoin että nyt mennään ja se oli vähällä saada kohtauksen. Koko juttu meni kuitenkin nopeesti ohi ja sen jälkeen me vaan naurettiin. Ja tietty leijuttiin kaikille jätkille, jotka ei ollu uskaltanu tulla. Mut siellä oli paljo mielenkiintosampiaki juttuja, kuten esim. se vapaapudotustorni ja King Kong. Oli kiva päivä ja aurinko paisto melkipä koko ajan. Käytiin kattomassa autoshow, jossa mä vaan pelkäsin, en niiden kuskien puoesta (omapahan on tyhmyytensä jos kuolee) mut lähinnä mun kävi sääliks niiden äitejä. Ja toinen show oli sellanen värikäs musiikkiteatteriesitys kliseisestä cowboytarinasta, mutta sitä oli tosi kiva kattoo. Kesken shown taivas räjähti ja tuli oikeen kunnon piiskasade. Juostiin bussiin ja kastuttiin läpimäriks. Illalla hotellilla oli tyttöjen järjestämät juhlat, jokka jäi matkan kolmista juhlista laimeimmaks. Pelattiin sanaleikkejä ja laulettiin karaokee. Teemana oli, että kaikkien piti pukeutuu mustavalkoseen.

100m/3s

ENO 🙂

Kaikista kuumin päivä oli ku mentiin merirosvopurkilla jollekkin saarelle. Laivalla oli järjestetty oikeen taistelushow ja merirosvot näytteli oikeen antaumuksella. Saarella otettiin aurinkoo, uitiin ja shoppailtiin pikkuputiikeissa. Me lähdettiin sieltä sellasilla vinssihisseillä vuoren yli. Se oli hienoo 😛  Joku päivä me mentiin vesipuistoon, jossa oli vaan kaks tai kolme eri mäkee, mut se oli tosi söpö paikka keskellä viidakkovuoria. Silloin mua ärsytti aurinko ja juoksin vaan varjosta varjoon. Illalla oli poikien juhlat, jotka sai vähän paremmat arvostelut. Ne oli naamiaiset ja mä olin hippi. Syötiin pizzaa (pojat tarjoili) ja arvuuteltiin, että ketä ne yrittää imitoida tytöistä. Ja sit ne teki sen kaikkein arvattavimman ja perinteisemmän, mitä kukaan meistä ei tietenkään tajunnu… Ne teki meistä sellasen ”junan” ja kiikutti meitä ympäri hotellia ja lopulta ulos.. ja kuten kaikki tietää, mitä silloin tapahtuu…ALTAASEEN! Tietty ne työnsi meidät altaaseen. Mä otin kaveria kädestä ja vedin sen mukana. Mutta silti se ei ollu vielä maksettu takasin.. me vaaadittiin kostoa! Yhtenä iltana ku me väsyneenä palattiin jostain reissusta, mä kokosin pojat hotellin eteen yhteiskuvaa varten. Mut vaan pojat, koska nyt piti saada oikeen machokuva. Pojat pullisti pikkuhabansa ja yritti olla oikeen vakuuttavia. ”Yks, kaks ja kolme…” Ja tytöt, jotka oli edeltä kiivenny yläkertaan, heitti ikkunasta vettä niskaan. Voi että me naurettiin. Me oltiin saatu se kosto mitä tarvittiin.

merirosvolaiva

Käytiin kattomassa Cristo Luzia. Se on sellanen valtava 33m korkee Jeesus-patsas vuorenlaella. Joka yö se valaistaan eri väreillä, joilla on kai joku symboliikkaki. Sillä patsaalla on kädessä sellanen ”lautanen” jotta se lähettää aina pimeeseen aikaan valoa kansalle. Olihan se ihan vaikuttava näky, mutta mun silmään sen mittasuhteet oli ihan pielessä. Ihan ku sillä olis ollu jättimäiset kädet, mutta minijalat. Siellä vuorella (joka oli muuten hiukan äkkijyrkkä : GO BUSSIKUSKI!) soi sellanen israelilainen musiikki ja se soi mun päässä koko loppupäivän. Sieltä näki myös hienosti koko kaupungin. Oli hienoo.

Cristo Luz

Vaikka se oli abien luokkaretki, niitä ei yhtään ärsyttäny nää pienet kuokkavieraat. Ne otti meidät tosi hyvin porukkaan ja mä opin tykkäämään niistä. Jopa siitä nyrpeestäki vähän enemmän 😀 Ei mulla siis koskaan mitään sitä vastaan oo ollu, mut ei kyl puolestakaan kovin kovasti. Joka tapauksessa oli upee matka ja harmitti pakata tavarat ja lähtee takaspäin. Vikana iltana oli opettajien järkkäämät juhlat. Vähän elegantimmat ja hienostuneemmat mut kivat. Oli vähän haikeempia ja tunteellisempia pelejä, ku piti muistella ryhmän vuosia ja valitella parin viikon päässä olevaa koulujen loppua. Mulle tuli ihan ikävä viljakkalalaisia sitä kuunnellessa :’) Yöllä mentii hyvästelemään meri ja mä juoksin ihan hulluna aalloissa. Tietysti kaikista hienoimmat vaatteet päällä… -.- Mut se oli ihanaa. Rantaviiva muuttu koko ajan ja me juostiin vuorottain sitä pakoon tai sitte suoraan päin. Mä tunsin itteni ihan pikkutyttöseks ja hullaannuin siihen mereen. Unohdin kaikki muut asiat ja vaan juoksin siellä. Kauan!  Sitte mentiin keräämään simpukoita kaikille pikkutytöille tuliaisiks ja jos Rebekka luet tätä, ni muistuta mua, että mulla on sulle ”itepoimittuja” simpukoita ^^.

Paluumatka suju mitä erikoisimmilla busseilla (kuten se yks, jossa oli puistosta ryövätyt puupenkit ja lasiseinät) ja pysähdyksillä. Yöt ajettiin ja päivällä pysähdyttiin hotelliin lepäämään. Tai ei se mikään hotelli ollu, sellanen reppumatkaajien lepopaikka. Mut se oli just huippuhyvä meille 😀 Kotiin tultua mua väsytti ihan sairaasti koska bussissa en voinu nukkua. Ensin mun vieressä istu se nyrpee kaveri, mut sit se lähti ja siihen tuli mun hostserkku. Sit se meni kattoo leffaa ja mä ehdin jo riemastua että saan kaks penkkii; yhen pepulle ja toisen jaloille, mutta ei. Sit siihen tuli yks poika, joka halus keskustella mun kanssa matkasta. No mikäs siinä, mua vaan väsytti ihan himona. Ikkuna oli kylmä ja tärisi tajuttomasti ja toisella puolella istu se poika. En voinu nojata mihinkään, mutten voinu istuu suorassakaan. Mä kärsiiiin! 😀 En voinu vaihtaa paikkaa, ku se poika oli tullu siihen ihan vaan, ettei mun tarvis olla yksin. En kehdannu sanoo sille mitään ja sit keinuin siinä puolelta toiselle silleen, ”aah, nukahdan.. EI; IKKUNA! aah nukahdan…EI; POIKA! aah, nukahdan..EI! IKKUNA!!!” Kärsivällisyys kasvaa…

Ai nii, me unohdettiin yks poika Brasiliaan 😀 Hahaa, oltiin Argentiinan puolella, ku tää yks soittaa ”Entä mä?”. Olin ilkee, mut repesin. Nauroin ihan kippurassa, ope ei ihan niin paljoo, koska se poika oli Brasilian puolella yhessä hostellissa ja sen paperit oli meillä! No me ootettiin ja ope haki sen sieltä. Jotain mille nauraa jälkeenpäin. Opella on vaan huoli siitä, että huhu leviää ja kasvaa kaupungilla. Se oli kuitenki niin hyvä ja osaava matkanjohtaja, etten sitä sille toivois. Mun ”eno”.

Lokki ja sen heijastus

kolmen maan rajalla

Aii, sellanen matka. Yhteensä tuli ajettua reilut 5000 km! Ihan varmasti unohdin paljon… 😀 mutta siinä päällimmäiset jutut.

Syppeliini

p.s. Kaipailen viestejä Suomesta… Haluun tietää mitä siellä tapahtuu, KERTOKAA MULLE!

p.p.s. ootte rakkaita <3

p.p.p.s. ihan outoo ku kaikki paikat on täynnä joulukoristeita ja mainoksia, ku on 30 astetta lämmintä…? 😀 tulee hassu joulu…